Yritys

Risto Kuparinen perusti yrityksen Valkeakosken Kiinteistöpalvelu toiminimenä vuonna 2005. Aluksi huollettavia kiinteistöjä oli sopiva määrä kahdelle miehelle, mutta laadukkaalle työlle löytyi pian lisää kysyntää ja toiminta on laajentunut ja kehittynyt vakaalla tahdilla. Tänä päivänä yritysmuotona on osakeyhtiö. Yrityksen vastuuhenkilöinä toimivat yrittäjäpariskunta Risto ja Mari Kuparinen. Yrityksellä on osoitteessa Mottitie 19 sijaitsevan toimitilan lisäksi oma varastotila Valkeakoskella.

Yrittäjien lisäksi yritys työllistää yli 20 koko- ja osa-aikaista työntekijää. Sesonkityöntekijöitä on vuodenajasta riippuen 2-4. Henkilökunta jakautuu puoliksi huoltomiehiin ja porrassiivoojiin. Henkilökuntamme keski-ikä on 45 vuotta.

Henkilökunnalta edellytetään kiinteistöalaan liittyvää koulutusta tai useamman vuoden kokemusta alalta. Työntekijöiden pitkät työsuhteet ovat merkkinä motivoituneesta ja työssä viihtyvästä henkilökunnasta. Motivoitunut asenne heijastuu tietenkin myös huoltokohteisiimme.

Valkeakosken Kiinteistöpalvelu on PHM partneri - osa PHM Groupia (linkki sivulle https://www.phmgroup.com/fi/). PHM Group on pohjoismainen kiinteistöpalvelukonserni, jonka tehtävä on pitää huolta ihmisistä pitämällä huolta heidän asuinympäristöstään. PHM Group muodostuu alan parhaista paikallisista yhtiöistä, joilla on samat arvot ja motiivit; yrittäjähenkisyys sekä reilu ja vastuullinen toiminta. Uskomme, että paikallista palvelua parempaa on vain paikallinen palvelu isoilla resursseilla. PHM:n kanssa ei tarvitse miettiä ottaako tutun paikallisen vai ison pohjoismaisen. Meiltä saa molempien parhaat puolet.

 

Missio

Tavoitteenamme on asiakkaamme kiinteistöomaisuuden arvon säilyttäminen ja asukkaiden viihtyvyydestä huolehtiminen laadukkaalla palvelulla.

 

Arvot

Toimintamme perustuu arvoihin, jotka ovat yhteiset jokaiselle yrityksemme henkilökuntaan kuuluvalle. Toimimme arvojemme mukaisesti työtovereita sekä kaikkia yhteistyökumppaneitamme kohtaan.

Arvomme ovat:

  • vastuullisuus
  • luotettavuus
  • asiakastyytyväisyys
  • jatkuva kehittyminen
  • yrittäjähenkisyys
  • yhdessä tekeminen

 

Laadunvarmistus

Kokenut henkilökunta ja säännölliset tarkastuskäynnit huoltokohteissamme takaavat palvelumme laadukkuuden. Havainnoimme ja kerromme parannus- ja korjauskohteista hoitamissamme yhtiöissä ja tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin osataan ryhtyä välittömästi. Taloyhtiössä tehdyistä huoltotöistä ja huomioista pidetään huoltokirjaa.

Yhteystiedot

Valkeakosken Kiinteistöpalvelu Oy
Mottitie 19
37600 VALKEAKOSKI

Y-tunnus: 2116000-3
Puhelin: 0440 100 871

Sähköposti:
huolto@valkeakoskenkiinteistopalvelu.fi

Tietosuoja

Evästekäytännöt

Luotettava Kumppani –yritys